Tässä Blogissa käsittelen vapaamuotoisesti työelämää, sen kehittämistä, työhyvinvointia ja omia pohdintojani sekä kokemuksiani elämäksi kutsutusta asiasta. Mottoni on "Huomenna kirkastuvaa!" Yritykseni sivut löytyvät osoitteesta www.sanoosa.net.
perjantai 25. marraskuuta 2011
Harjoitellaanpa kuvan lisäämistä postaukseen
Marraskuu on lopuillaan. Lähtiessäni tänne Verkaatehtaalle viimeiseen blogiopin kokoontumiseen mittari näytti + 4 astetta. Lämmintä, leutoa ja pimeää. Ihmiset kuin harmaita haamuja matkalla töihin. Odottaako kukaan laillani lunta, tulisi hieman valoa tähän pimeyteen.
Kuvia selatessani osui silmiini tämä syksyisen sieniretken saalis. Vihreässä kopassa on tarkoituksella haetut, muovipusseissa sattumalta ja alunperin verkkaritakkini hihoihin ja huppuun erikseen kerätyt, sitten pusseihin puretut "sattumat". Jaa, mistäkö? Eihän sienestäjä salojaan voi paljastaa. Vihje kuitenkin: tuolta se oli Sääksmäen suunnasta yhdeltä harjulta, historialliselta sellaiselta. Jota suojeltiin aikoinaan moottoritietä rakennettaessa ja niinpä tie rakennettiin sitten Toijalan kautta. Valkeakoski jäi hieman syrjään, mutta harjun rauha säilyi.
Kannattaa mennä metsään. Metsästä saa saalista ja "metsästä" oppii jotain uutta!
perjantai 18. marraskuuta 2011
Pääteesi: Naiset matkaan
Sanotaan, että naiset ovat hitaita matkaan lähtijöitä. Miehet valittavat, että niitä pitää odotella.
Tämänaamuinen kokemukseni kertoo muuta. Tiesin, että blogikurssin 2-osio on perjantaina, valitettavasti herättyäni klo 6.30 (harvinaista!) en tiennyt, että perjantai on tänään. Onnekseni olin päivittämässä läppäriäni, kun klo 7.20 ruutuun pamahti ilmoitus "blogikurssi klo 7.30. Apua, 10 minuuttia, yövaatteissa, tavarat kasaan, naamanpesu + kevyt "päivitys", silmien piirtäminen ja säällinen asustus. Vajaan kilometrin juoksun jälkeen oli klo 7:40 paikalla, enkä jäänyt mistään paitsi. Kirin aamupalan syönnissä menettämäni 10 min. ja istun tässä nyt kirjoittamassa harjoituskirjoitusta.
Pistäkääpä paremmaksi miehet, silmien piirtämisineen!

perjantai 11. marraskuuta 2011
Blogimaailma on avautumassa!
Olen naisyrittäjien koulutuksessa. Katleena Kortesuo opastaa meitä blogin salaisuuksiin. Hänen intonsa ja vakuuttavuutensa ei voi olla vaikuttamatta, joten antaudun ja annan sen vyöryä vapaasti ylitseni. Hienoa heittäytyä aallon vietäväksi! Hieman henkeä haukon - olenhan uimataidoton eteläpohjalainen. Puusepän tyttärenä pääni on veistetty puusta ja ponnahdan korkin tavoin aina pinnalle, ainakin tähän saakka!
Jatkamme ensi perjantaina, muokkaamme ehkä ympäristöä. Ette muuten tiedäkään, miten viehättävä ympäristö on ravintola Verka & Sarka Hämeenlinnan Verkatehtaalla. ... ja mikä aamiainen!
Jatkamme ensi perjantaina, muokkaamme ehkä ympäristöä. Ette muuten tiedäkään, miten viehättävä ympäristö on ravintola Verka & Sarka Hämeenlinnan Verkatehtaalla. ... ja mikä aamiainen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)